“Jäsenyyden ainoa edellytys on halu lopettaa käyttäminen.”
Kolmas perinne tulee AA:sta NA:han ja se takaa kaikille addikteille mahdollisuuden toipua NA:ssa uskoivat he mitä tahansa.
Lue alta kolmanteen perinteen historiaa…
Totuus kolmannesta perinteestä
Bill W:n isoisä oli juoppo. Isoisä Wilson, majatalonpitäjä, oli kokenut alkoholin kääntyneen häntä vastaan. “Eräänä sunnuntaiaamuna epätoivoissaan hän kiipesi Mount Aeoluksen huipulle ja pyysi Jumalalta apua. Hän näki häikäisevän valon ja tunsi voimakkaan tuulen, ja kiirehti alas keskeyttämään jumalanpalveluksen kongregationalistisessa kirkossa. Hän vaati pappia poistumaan saarnastuolista ja kertoi kokemuksestaan seurakunnalle… Emily [Billin äiti] rakasti tätä tarinaa miehensä isästä ja kertoi sen pojalleen ja miehelleen niin usein kuin he suostuivat kuuntelemaan. Sen kokemuksen jälkeen vanhempi Wilson eli kahdeksan vuotta ottamatta enää yhtään ryyppyä.” (Cheever, My Name is Bill, s. 17.)
Kun Bill vietti viimeistä hoitojaksoaan Town’s Hospitalissa, hän saattoi muistaa isoisänsä ihmeellisen toipumistarinaan. Billin kuvaus omasta “hengellisestä kokemuksestaan” vuonna 1934 muistutti huomattavan paljon hänen isoisänsä kokemusta. Kun Bill myöhemmin kertoi toipumistarinaansa, se oli kuin 1800-luvun protestanttinen vieroitus kertomus, jollaisia hänen äitinsä oli varmasti toistuvasti kertonut hänelle. Hän elvytti tämän tyylin kirjoittaessaan kolmannesta perinteestä.
Kolmannen perinteen esseessään Bill kertoo tarinan “Edistä”, kiivaasta ateistista/agnostikosta, joka toistuvasti ja äänekkäästi vastustaa AA:n vallitsevaa uskonnollista sävyä. Ed retkahtaa juomaan myyntimatkallaan, ja hänen avunpyyntönsä kotikaupungin ryhmäläisiltä torjutaan. (Myöhemmin Bill arvosteli varhaisen AA:n poissulkevaa asennetta ja kunnianhimon tavoittelua. Hänen mukaansa vain “puhtaat alkoholistit” hyväksyttiin ryhmään: “Heillä ei saanut olla muita komplikaatioita. Kerjäläiset, kulkurit, mielisairaalapotilaat, vangit, homot (sic), tavalliset hullut ja langenneet naiset olivat ehdottomasti ulkona” (Kaksitoista askelta ja kaksitoista perinnettä, s. 140), ja ilmeisesti myös ateistit ja agnostikot.) Bill kertoo, että parin viikon kuluttua Ed palasi Brooklyniin nöyrtyneenä ja, Billin mukaan, vastikään kääntyneenä uskovaisten joukkoon.
Osa tästä tarinasta on totta. “Ed” oli oikeasti mies nimeltä Jim B., yksi New Yorkin ensimmäisistä kymmenestä AA-jäsenestä. Jim myi autovahaa Billin ja Hankin omistamassa yrityksessä. Hän todella lähti myyntimatkalle, retkahti juomaan ja sai osakseen muiden jäsenten torjunnan. Hän kuitenkin raitistui ja palasi New Yorkiin. Jim myönsi myöhemmin olevansa vähemmän halveksiva muiden jäsenten uskonnollisuutta kohtaan. Bill kuitenkin lisäsi kertomukseen luovia yksityiskohtia, kuten salaperäisen Raamattukohtaamisen hotellihuoneessa ja Jim ilmestymässä nimetyn AA-jäsenen kotiin kysymässä, olivatko he pitäneet “aamumeditaationsa,” vihjaillen Jimin hylänneen epäuskonsa. Näitä asioita ei tapahtunut. Koti, johon Jim ilmestyi, kuului Hankille, joka myös oli ateisti; on epätodennäköistä, että hän olisi harjoittanut uskonnollista meditaatiota. Jim ei koskaan maininnut Raamattua kertomuksessaan eikä koskaan luopunut epäuskostaan. Clarence Snyder (varhainen AA-jäsen Clevelandista) totesi: “Jimmy pysyi lujana koko elämänsä ajan ja ‘saarnaisi’ omaa [ei-jumalaista] AA-malliaan kaikkialla, minne meni.”
Jim kuoli vuonna 1974 oltuaan raittiina 35 vuotta ja yhä ateisti. Hän vastasi “Jumala sellaisena kuin sinä Hänet käsität” ja “Korkeampi Voima” -ilmaisujen sisällyttämisestä askeliin. Burwellin panosta pidetään monien mielestä toiseksi tärkeimpänä AA:ssa, heti kahden perustajajäsenen jälkeen.
Myöhemmin Bill katui aiempaa kantaansa. Vuonna 1957 kirjassaan AA Comes of Age (alaviite, s. 232) Bill kirjoitti: “Mikään ei voisi olla AA:n tulevaisuudelle niin kohtalokasta kuin yritys sisällyttää mitään henkilökohtaisia teologisia näkemyksiämme AA:n opetuksiin, käytäntöihin tai perinteisiin. Jos tohtori Bob olisi yhä kanssamme, olen varma, että hän olisi kanssani samaa mieltä siitä, ettemme voi olla liian painokkaita tässä asiassa.” Vuonna 1961 Grapevine-lehdessä julkaistussa artikkelissaan (“The Dilemma of No Faith”) Bill meni pidemmälle: “AA:n alkuvuosina olin vähällä pilata koko yrityksen… Jumala sellaisena kuin minä Hänet ymmärsin, piti olla jokaiselle. Joskus hyökkäykseni oli hienovaraista, joskus karkeaa. Mutta kummallakin tavalla se oli vahingollista – ehkä kuolettavan vahingollista – monille ei-uskoville.”
Brian C., Stonybrook Freethinkers
Jim B.
James Burwell (23. maaliskuuta 1898 – 8. syyskuuta 1974), tunnettu myös nimillä Jim B. tai Jimmy B., oli yksi Anonyymien Alkoholistien (AA) perustajajäsenistä. Hän kuului ensimmäisten kymmenen AA:n jäsenen joukkoon Yhdysvaltojen itärannikolla ja oli vastuussa Anonyymien Alkoholistien toiminnan aloittamisesta Philadelphiassa ja Baltimoressa. Myöhemmin elämässään hän ja hänen vaimonsa Rosa muuttivat San Diegoon, Kaliforniaan, ja olivat keskeisessä roolissa AA:n toiminnan kasvussa siellä.
Hänen merkittävin panoksensa AA:n perustamiseen liittyi hänen ateismiinsa – tai kuten hän myöhemmin kuvaili sitä, “militanttiin agnostismiinsa”. Hän kävi voimakkaita väittelyitä varhaisen New Yorkin ryhmän kanssa vaatien, että ryhmän tulisi lieventää sitä, mitä hän kutsui “Jumala-jutuksi”. Tämä johti nykyisin AA:han läheisesti liittyvien käsitteiden, kuten “Korkeampi Voima” ja “Jumala sellaisena kuin me hänet ymmärrämme”, kehittämiseen.
Myöhemmin, retkahduksen jälkeen, Jim alkoi hyväksyä Anonyymien Alkoholistien hengelliset näkökulmat.
“Ankara agnostismini katosi, ja näin ensimmäistä kertaa, että ne, jotka todella uskoivat – tai ainakin rehellisesti yrittivät löytää itseään suuremman Voiman – olivat paljon tyytyväisempiä ja rauhallisempia kuin minä koskaan olin ollut. He näyttivät olevan myös onnellisempia tavalla, jota en ollut koskaan kokenut.”
Hän oli merkittävässä roolissa, kun Saturday Evening Postin toimittaja Jack Alexander julkaisi artikkelin maaliskuussa 1941, joka toi AA:lle ensimmäistä kertaa kansallista huomiota. Bill W. mainitsi hänet kirjassa Kaksitoista askelta ja kaksitoista perinnettä (s. 143–145) ja antoi Jim B:lle tunnustusta AA:n Kolmannen perinteen luomisessa: “Ainoa vaatimus AA:n jäsenyydelle on halu lopettaa juominen.” Ensimmäisen Anonyymit Alkoholistit -kirjan painoksen esipuheessa, joka julkaistiin ennen 12 perinteen virallista standardointia, todetaan: “Ainoa vaatimus jäsenyydelle on rehellinen halu lopettaa juominen” [korostus lisätty]. Kolmannen perinteen pitkä muoto kuuluu nykyään näin:
“Jäsenyytemme tulisi olla avoin kaikille, jotka kärsivät alkoholismista. Näin ollen emme saa kieltäytyä hyväksymästä ketään, joka haluaa toipua. AA:n jäsenyys ei myöskään koskaan saa riippua rahasta tai yhtenäisyydestä. Mitkä tahansa kaksi tai kolme alkoholistia, jotka kokoontuvat raittiuden vuoksi, voivat kutsua itseään AA-ryhmäksi, edellyttäen, että ryhmällä ei ole muita sitoumuksia.”
Clarence Snyderin (varhainen AA:n jäsen Clevelandista) mukaan: “Jimmy pysyi vakaana koko elämänsä ajan ja ‘julisti’ omaa [Jumala-vapaata] AA-versiotaan kaikkialla, minne meni.”
Hänen tarinansa “The Vicious Cycle” julkaistiin AA:n Isossa kirjassa 2., 3. ja 4. painoksessa.
Jim B. on haudattu Christ Episcopal Churchin hautausmaalle Owensvillessä, Marylandissa, lapsuudenystävänsä John Henry Fitzhugh Mayon, tunnettu nimellä “Fitz M.” (AA:n Isossa kirjassa tarina “Etelän ystävämme”), lähelle. Jim B. ja Fitz M. olivat ensimmäisiä AA:n jäseniä, jotka pääsivät raittiiksi ja pysyivät sellaisina yhdessä Bill W.:n kanssa New Yorkissa.